Sivut

21. maaliskuuta 2016

Kevättä ilmassa


Nyt niitä yleisiä kuulumisia! :D Täällä läntisessä Suomessa alkaa kelit olla jo aika keväisiä, joten ponnyjen kanssa on päässyt touhuilemaan kaikenlaista. Liikutukset koostuvat kuitenkin pääasiassa ratsuilusta kummallakin ponnyllä, Snillen kanssa tosin ollaan kokeiltu pyörälenkkeilyä ja siinä Snille toimii hyvin! :)

Viikko sitten sunnuntaina molemmat ponnyt pääsivät hemmotteluhoitoon eli hierontaan. Snille oli ensimmäisenä vuorossa. Snille käyttäytyi oikein siivosti ja nautiskeli selvästi saamastaan huomiosta. Snilleltä löytyi vähän jumeja vas. lavasta, selästä ja alakaulasta sekä vinoutta oli vasemmalle, joka saatiin hyvin suoristettua. Suoristumisen seuraaminen oli mielenkiintoista, sillä ensin Snille seisoi vas. takanen edempänä kuin oik. takanen, vasemman puolen käsittelyn jälkeen jalat siirtyivät päin vastoin ja molempien puolien käsittelyn jälkeen Snille seisoi molemmat takajalat täysin vierekkäin. Eipä ole itselle ennen tullut mieleen että hevosen seisoma-asento kertoisi vinouksista, vaikka näin ajateltuna sehän on ihan selvä juttu! :D
Vallu oli oikein hyvässä kunnossa. Sillä oli vain lanteessa ja vas. lavassa hieman kireyttä. Tietää että on jotain sen kanssa tehnyt oikein ;) Vallullahan on oikeastaan aina ollut lanteessa kireyttä kun se on hierottu, joten sitä osasinkin odottaa. Muuten tuli kyllä positiivisena yllätyksenä että sillä ei ollut käytännössä mitään, koska se on tässä talven aikana muuttunut taas hurjasti ja hierontaa edeltävänä päivänä oli kisatkin!



Vallun kanssa ollaan nyt menty hieman takapakkia. Olen ollut turhan innokkaana menossa vain eteenpäin, vaikka taas pitäisi ottaa askel taaksepäin ja hakea taas käynnistä alkaen Vallu lapojensa kera mukaan. Nyt se jättää taas vähän lapoja käyttämättä vaikka muuten kulkeekin ihan ok.

Vallu on kyllä muuten tällä hetkellä todella hyvä ratsastaa, se jaksaa kuunnella mitä pyydän eikä sompaa omiaan. Laukannostot ja laukka on kehittynyt huimasti eteenpäin, enää Vallu ei valu laukassa etupainoiseksi niin helposti kuin ennen ja nostokin lähtee rehellisesti takaa eteen eikä etupää vain juokse laukalle! Ravissa on myös otettu harppaus eteenpäin, kun V on saanut raviin lisää liikettä ja elastisuutta, mikä tällä hetkellä "kostautuu" tasapaino-ongelmina, jotka korjautuvat kun Vallu löytää paremman tasapainon raviin.

Meidän suurimmat hankaluudet ovat jälleen töltissä. Nyt kun ollaan koko talvi "jouduttu" harjoittelemaan hidasta tölttiä eikä päästy hakemaan lisäyksiä, hajoaa pakka tosi helposti kovemmassa vauhdissa. Vallu joko jännittyy kun pyytää lisää vauhtia ja vaihtaa passitahtiselle töltille/passille tai sitten se hyppää laukalle eikä meinaa pudottaa laukkaa pois. Siltä puuttuu siis rutiini lisäyksiin toistaiseksi, mutta eiköhän tämänkin korjaannu kun päästään taas kunnolla treenailemaan. Hitaassa töltissä meillä on ongelmana takapakki, joka johtuu minusta itsestäni :P Pitäisi vaan malttaa paremmin ja ratsastaa tarkemmin, mutta se on olevinaan niin hankalaa... :D En siis itse malta hidastua tarpeeksi, jotta Vallu ehtisi kunnolla eteeni ja saisi kannettua lapansa.... Enkä oikein malttaisi tehdä perustyötä tarpeeksi pitkään vaan lopetan ihan kivaan ja sitten tehdään kaikkea muuta... Maltti on valttia ja sitä minä tarvitsisin lisää!



Snillen kanssa ollaan edelleen "käyntikuurilla" eli pääsääntöisesti työskennellään käynnissä ja muutamat ravipätkät väliin. Snillen kanssa tuntuu että junnataan paikallaan, mutta juuri viimeisintä videota katsoessa teki mieli vetää ties miten monta facepalmia itselleni.... Eihän me mihinkään voida kehittyä jos istun vaan kyydissä ohjat puolipitkänä... Oli pakko käydä lukemassa yksäritunnista* tekemäni postaus ja todeta että pitäsikö opetella ratsastamaan?

Ollaan me menty eteenpäinkin sen verran että pysytään suurimmaksi osaksi käynnissä eikä Snille yritä enää jatkuvasti juosta, vaikka sitäkin tarjoaa vähän väliä. Maastoilemassakin ollaan käyty käynnissä ja siellä Snille kulkee vallan mukavasti, varsinkin jos saa kulkea kärjessä. Toisen tullessa rinnalle/ohi, kyselee Snille että mites ois hölkkä, mutta malttaa kävellä kun sanoo ei. Snillen kanssa on aika mukava maastoilla kun se on niin fiksu, että katsoo mihin astuu eikä suihki menemään ja kompuroi jalkoihinsa kuten Vallu :D

Yksi päivä kentällä oli puomeja kun menin Snillen sinne ratsastamaan ja ajattelin hyödyntää tilaisuutta. En tiedä onko Snillellä menty puomeja ratsain ennen, mutta päätinpäs kokeilla. Snille ylitti puomit vallan mainiosti jopa ravissa. Itse tosin raviin lähdössä ihan hereillä ja Snille loikkasikin raville, jolloin jäin liikkeestä hieman jälkeen... :D Nojoo, sitä sattuu. Olin kyllä hyvin tyytyväinen Snillen kanssa puomeiluun ja meinaan joskus uudestaankin kokeilla ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina