Sivut

19. heinäkuuta 2014

Sirpan valmennus 18.7.



Eilen mulla oli Sirpan valmennus. Lähdettiin aamulla ennen 10 tallille, josta lastattiin Vallu kyytiin ja lähdettiin ajamaan kohti Kodisjokea. Vallu meni traikkuun yllättävän hyvin, alkuun vähän keuli ja sättäili lastaussillalla, mutta käveli sisään kun Sanni vähän raipalla muistutteli ponia takaa liikkumaan. Oltiin aika ajoissa Baldurilla, joten rauhassa sain purkaa ponin ulos traikusta ja viedä kamat talliin.


Ekalla tunnilla Vallu oli alkuun tosi hyvä, ei sätännyt ylimääräisiä ja kuunteli tosi hyvin. Mentiin ympyrällä käyntiä, tölttiä ja ravia. Alkuun käynnissä piti hakea Vallu rennoksi ja työskentelemään kunnolla. Onnistuin siinä hyvin, kun pystyin samalla keskittymään omaan istuntaani ja sain kontrolloitua istunnallani Vallua. Alkuun töltissä sain Vallun pysymään hyvin siinä missä halusin, mutta jossain vaiheessa istuntani petti ja sitten kaikki menikin päin mäntyä. Vallu alkoi juoksemaan alta pois eikä enään kuunnellut yhtään jarruja, paineli menemään omaa vauhtiaan vaikka yritin jarruttaa ja ratsastaa ja etsiä istuntaa takaisin kasaan - onnistumatta siinä. Vasta ravissa löysin itseni takaisin kasaan ja poni alkoi kulkea paremmin. Sisäpohje täytyy ratsastaa läpi kunnolla, niin poni pysyy hyvin niska pyöreänä alhaalla ja samalla koko ponin kroppa aktiivisesti töissä.



Kaunis etukönö...





Toisella tunnilla homma meinasi lähteä taas lapasesta kun mä en löytänyt omaa asentoani kunnolla vaan jäin sitten muka ratsastamaan taas. Sirpa onneksi tuli kädestä pitäen näyttämään oikean asennon ja sain kiinni siitä miltä asento tuntui ja sain paremmin ylläpidettyä sen. Poni kulki koko tunnin niska pyöreänä, kunhan muistin ratsastaa sisäpohkeen läpi ja istua suorassa. Hiukan esiintyi ravitahtisuutta, mutta senkin sain korjattua kun ratsastan pohkeella ohjaa vasten ja istun siellä satulassa. Mentiin ympyrällä vähän vauhdikkaammin tölttiä ja poni päättikin sitten että kuka nyt töltätä haluaa kun voi passiksikin vetää ympyrällä :D Nojoo, korjasin ponin takaisin töltille ja homma jatkui. Välillä tuntui että poni kaatuu pian, mutta se johtui mun laiskasta sisäpohkeesta ja kun sain sen läpi niin poni kulki paaljon paremmin. Ravissa Vallu oli ekalla tunnilla parempi, mutta toisella tunnilla sain ravissakin hyviä pätkiä.

Onnistuu se passi ympyrälläkin :P







Toi V:n häntä :"DD


Tuumaustauko



 Poni oli kyllä kaikenkaikkiaan tosi hyvän tuntuinen ja kotiinpäinkin mentiin ihan jees traikkuun kun muistuteltiin vähän takaa että pitäisköhän eteenpäinkin liikkua :D Tänään kävin Sannin & Cindyn kanssa lyhyen palauttelulenkin ilman satulaa. Vallu tuntui ihan hyvältä, tosin poni meinasi että eilen töltättiin liikaa, joten tänään ravataan :P Sain kuitenkin tölttiäkin tulemaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina