Sivut

6. elokuuta 2014

Klinikkareissailua


Tänään suunnattiin auton nokka kohti Porin klinikkaa. Viime postauksessa kirjoitin, että mennään varmankin ultraamaan Vallun jalat ja se me toteutettiinkin.

Mentiin äitin ja iskän kanssa tallille 11 maissa ja lastattiin kamat autoon. Vallu meni tosi hyvin traikkuun, käveli suoraan kyselemättä. Matkaan päästiin etuajassa. Kun oltiin melkein Porissa kuului autosta klop ja raahausääniä. Pysähdyttiin ja tsekattin missä ongelma ja syy kolinaan löytyi pian; Pakoputki oli päättänyt lähteä hinauslinjalle :P eli siis irronnut ja raahautui perässä. Jatkettiin matkaa klinikalle ja sinne päädyttiin etuajassa. Otettiin Vallu ulos ja käppäiltiin hetki pihalla ja sitten suunnattiin sisälle.


Vallu pääsi melkein samantien pakkopilttuuseen. Meinasi poni kyllä, että ei ole tasan menossa pilttuuseen ja hetki siinä tapeltiin ennen kun poni luovutti ja tallusti paikoilleen. V joutui seisomaan pakkopilttuussa jonkin aikaa ennen kun päästiin aloittamaan tosi toimet. Ell ajoi Vallun jaloista karvat, eikä V ollut moksiskaan klipperin äänestä. Ultrauksen ajan Vallu  seisoi nukkui nätisti koko ajan huulet lörpällään. Ei tarvinnut edes ajatella rauhoittamista kun poni oli ihan taju kankaalla melkein koko ajan. Muut jalat olivat ihan siistit, mutta oikeassa etusessa oli hankkarin yläosassa harventumaa ja paksuntumaa ilmeisesti rasitusperäistä. Hoito-ohjeeksi saatiin rentoa liikutusta ja uimista sekä ahkeraa kylmäilyä n. kuukauden ajan.

Klikkaamalla isommaksi ;)

Paljasjalka pöuni xP


Ultran jälkeen Vallu sai vielä rokotuksen ja sitten suunnattiin kotia kohti. Auton pakoputki taktisesti viritettynä narulla, joka kylläkin irtosi ennen kun päästiin edes Porista pois. Poni meni traikkuun tosi hyvin ja matkusti nätisti. Traikku saatiin matkan ajan pysymään tarpeeksi viileänä, kun poni ei ollut ollenkaan hikinen reissun jälkeen! :) Auto reissussa eniten kärsi, kun sai raahata pakoputkeaan perässään koko matkan takaisin :P No, loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt ollaan tyytyväisiä diagnoosista, mitään vakavaa ei ollut ja kuukauden päästä päästään aloittamaan tosi treenit taas! :) Siihen asti uiskennellaan järvessä säiden salliessa ja käppäillään metsäteillä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina