Askel pakkia ja kohti tavoitteita

Tällä viikolla hoksasin sen konkreettisesti, mitä otsikossa kirjoitin. Olenhan mä aina sen tiennyt että joksus pitää ottaa askel taaksepäin, jotta voi taas edetä eteenpäin. Mutta olen vain ajatellut sen sellaisena "joo joskus tulee takapakkia ja elämä jatkuu"- tyylisenä, mutta tällä viikolla ihan itse vapaasta tahdostani otin askeleen taaksepäin ja "pudotin" paineet siitä että kaikki askellajit pitäisi ratsastaa ja saada sujumaan joka kerta nappiin. Olen vähän sellainen mutkat suoriksi- tyyppi, jollei kukaan sano että "hei, se mutkakin pitäisi kulkea!" ;) Tällä viikolla kukaan ei ollut niin sanomassa, mutta tajusin itse vähän painaa jarrua ja palata takaisin perusasioiden hiomiseen ajatuksen kera.

Tiedostan olevani vähän hätähousu enkä aina malttaisi kuunnella hevosta tai fiilistä tai mitään muutakaan... Kaikkimullehetinyt vai miten se menikään ;D Olen joutunut paljon päässäni työstämään sitä että malttaisin kulkea matkan enkä vain odottaa lopputulemaa. Olen oppinut että matka on paljon kiinnostavampi ja hauskempi kuin määränpää ;) Silti välillä puskee se kaikkimullehetinyt- vaihde ja jos joku ei toimi niin sitten harmittaa ja paljon. Näin kävi alkuviikosta kun ratsin Vallun. Ensin kaikki sujui hyvin ja kun aloin vaatimaan enemmän niin alkoi alamäki, meinattiin taantua meidän "taistelu"ajoille, mutta sitä ennen löin hanskat tiskiin ja annoin olla. Koko illan mietin että mikä meni pieleen, mitä pitäisi tehdä toisin ja tulin siihen lopputulokseen että menin jälleen siitä mistä aita on matalin ja "hutaisin" käyntiosion. Siispä tuumasta toimeen ja seuraavana päivänä oli vuorossa käyntitreeniä ilman paineita muodosta tai muusta "hienosäädöstä". Hioin koko puolituntia käyntiä kolmipaloilla, jotta en voisi oikoa mitään: Lähinnä väistättelin Vallua kuten Sirpan valmennuksissa oltiin monesti tehty. Ensin Vallu laittoi vastaan, koitti kipittää karkuun eikä antanut periksi. Loppujen lopuksi pikkuhiljaa päästiin yhteisymmärrykseen ja muutaman kumpaankin suuntaan onnistuneen väistön jälkeen pysäytin Vallun ja lopetin. Tuli ponillekin yllätyksenä kun mentiinkin vain käyntiä ;)

Seuraavana päivänä oltiin jälleen kentällä. Tällä kertaa päätin koittaa toisenlaista lähestymistapaa ja aloitinkin ratsastuksen ravilla ja laukalla. Kävelin ensin hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen ravasin ja laukkasin täysin pitkin ohjin kumpaankin suuntaan ympäri kenttää. Vallu oli laukassa ihan todella hyvä! Aina kun heitän ohjat vaan pois ja istun niin Vallu laukkaa ihan rauhassa, täydellisessä tasapainossa, täysin kolmitahtista laukkaa. Mutta auta armias kun otan ohjat käteen ja kuvittelen laukkaavani.... Meno näyttää lähinnä räpellykseltä ja laukka tuppaa menemään tosi huonoksi. Toki on niitäkin päiviä kun laukka on superhyvää oli ohjia tai ei ;) Pitäisi keksiä miten muistan istua alas oikein - oli ohjat tai ei. Rennon alun jälkeen aloitin käyntityöskentelyllä toistaen samaa kuin edellisenäkin päivänä. Vallu tuli avuille paljonpaljon nopeammin ja kun tuntui hyvältä pyysin sen vain tölttäämään muuttamatta mitään ja vitsit kuinka kiva se oli! Rytmi oli sopivan hidasta, mitä tässä on haettukin jo jonkun aikaa. Vallulla kun tuppaa olemaan vähän nopea rytmi töltissä, jota pitäisi hidastaa hieman eli pitäisi Vallunkin vähän malttaa enemmän. Tällä kertaa Vallu ei tarjonnut muuta kuin hidasta rytmiä niin että lapojenkin liikkeen oikein tunsi selkään! Täytyy myöntää etten uskonut että olisin kolmipaloilla saanut Vallun niin hyväksi, kun se tuppaa ´taistelemaan´ kolmipaloja vastaan. Nyt kuitenkin oli täysin rento ja työskenteli mun kanssa!

Tänään jatkettiin työskentelyä, tosin maaston puolella ja vähän vapaammin. Vallu oli harvinaisen hyvin kuulolla koko lenkin - jopa niin hyvin etten meinannut laukkaa saada nousemaan kun oli tölttimoodi päällä enkä ilmeisesti muuttanut tarpeeksi istuntaa, jotta Vallu olisi hokannut että nyt laukataan eikä lisäillä :D

Näillä tunnelmilla jatketaan Vallun kanssa, kun askel on otettu taaksepäin, voidaan hetken päästä palata takaisin "omalle tasolle" vetämättä mutkia suoriksi ;)