Sivut

15. toukokuuta 2016

Kuulumisia pitkästä aikaa



Melkein parin kuukauden hiljaisuuden jälkeen lienee hyvä aika tulla päivittelemään kuulumisia? Muistuttaisin näin alkuun, että blogin facebookissa pääsee seuraamaan meidän elämää useammin ja reaaliaikaisemmin kuin mitä täällä blogissa, ainakin tällä hetkellä :) Linkki fb´hen löytyy vasemmalta sivupalkeista.




Snillen kanssa ollaan ratsastuksellisesti edistytty hurjasti viime postaukseen nähden! Käyntikuuri on ohi ja ollaan menty kaikkia askellajeja kentällä. Snille on nyt tosi hyvä ratsastaa, toki se vielä kyselee että saako juosta ja kipittää jos saa siihen mahdollisuuden, mutta malttaa kuunnella ratsastajaa ja toimia ratsastajan ohjeiden mukaan.

Sanni oli meitä kuvaamassa yksi ratsastuskerta, joten kaikki Snillen ratsuilu- ja rakennekuvat c) Sanni!



Töltissä taitaa olla tapahtunut suurin muutos tähän mennessä. Ennen töltti oli kaahausta nuppi taivaissa eikä tietoakaan rennosta menosta, mutta nyt Snille tarjoaa mielummin nuppia alaspäi ja vauhtia hitaampana. Snille lähtee usein tosi nätisti ja oikein töltille, mutta sitten pakka hajoaa muutaman metrin jälkeen. Välillä saadaan pidempiäkin pätkiä hyvää menoa. Yleensä pakka hajoaa kun itse menetän istunnan eli yksinkertaisesti vain irtoan satulasta enkä saa korjattua itseäni takaisin. Snille on niin tarkka siitä, että istuu oikein; tarpeeksi rentona, jotta hevonen voi olla rento, mutta tarpeeksi jäntevänä, jotta poni ei pääse tippumaan raville. Yllättävän vaikeaa ;) Mutta nyt olen oppinut "halaamaan" hevosta ratsastaessa eli en jää polvilla roikkumaan satulaan vaan jalka osuu koko matkalta hevoseen kevyesti ja tukee istuntaa sillä tavalla. Pohje kuitenkin irti ellei sitä tarvitse. Suurin "tukipiste" on reidet - tai niiden sisä(taka)syrjät, jotka pitää kevyesti paineen satulaan. Ei siis polvi tai koko jalka purista hevosta jatkuvasti- kuten ennen minulle on käynyt.

17.4.2016
 vrt. elokuu 2015

Ravissa ja laukassa olen itse niin huono, että ne ovat heti heikoimpia askellajeja noin ratsastuksellisesti. Ravissa Snille hakee hetkittäin oikeaa muotoa, mutta pilaan itse helposti hyvätkin tilaisuudet kun en osaa istua tarpeeksi hyvin ravissa tai ohjat valahtavat pitkäksi.... Töltissä taasen saisin kantaa kättä paremmin ja antaa Snillelle tilaa liikkua eteen. Laukassa en ole mennyt kuin vasempaan kierrokseen, sillä oikea kierros on meidän vaikeampi suunta ja Snille tuppaa karkaamaan keskelle kenttää kesken kaiken. Laukan ollessa vielä hieman vauhdikasta, en ole halunnut ottaa riskejä kaatumisesta/kompuroinnista tms.. kun poni karkaakin sisäpohkeeltäni ja kurvaa turhan tiukkaan pois uralta. Vasemmassa kierroksessa pysytään uralla, joten siihen kierrokseen olen melko huolettomasti laukkaillut. Tosiaan Snillen laukka on tällä hetkellä aika vauhdikasta, mutta viimeisimmällä ratsastuskerralla, jolloin laukkasin, sain pikkuhiljaa säädeltyä laukan vauhtia. Snille nostaa laukan hyvin eikä lähde raketin lailla, mutta ensimmäisellä pitkällä sivulla vauhti alkaa kiihtyä ja pääty mennään aika vauhdilla, jonka jälkeen poni alkaa kyselemään minulta että mitä tehdään. Ei siis edes meinaa lähteä hanskasta tmv. vaan Snillen mielestä laukkaaminen on hurjan kivaa ratsastajankin kanssa nyt niin olen sallinut tämän ilon hänelle :) Snille on nyt muutenkin todella paljon rennompi, hyväntuulisempi ja vastaanottavaisempi kuin aikaisemmin ratsastaessa!

Historian ensimmäiset laukkakuvat Snillellä ratsain minun aikanani ;)

Alla muutamat videot Snillen ratsikerroilta. Ensimmäinen on 9.4. kuvattu, jolloin otettiin ensimmäiset tölttipätkät pitkästä aikaa ja viimeisin on lähes kuukauden päästä otettu eli 5.5. :)






17.4.2016
vrt. maaliskuu 2015




Vallun kanssa ollaan menty aika rennosti kisaviikonloppujen välissä. Tällä viikolla ollaan maastoiltu paljon, mutta ensi viikolla täytyy taas terästäytyä ja virittää ponny kisakuntoon, sillä 21pvä suunnataan Ypäjälle Krafturin kisoihin.



Vallu on parantunut koko ajan joka ratsastuskerralla. Se alkaa nyt hakemaan itse lapoja paremmin ylös, kunhan vain itse muistan antaa kädellä tarpeeksi tilaa päästämättä Vallua silti pidemmäksi. Olen tehnyt sillä käynnissä paljon kokoamisharjoitusta eli käytännössä koottu käynti - vapaampi käynti siirtymisiä, joissa Vallu pehmenee mukavasti ja kuuntelee paremmin sekä hakee itsensä "automaattisesti" parempaan ryhtiin. Muodon kanssa ollaan vielä hieman hakusessa, yleensä sen takia kun jään kädellä liikaa pitämään. Aina kun muistan antaa kädellä eteen, hakee Vallukin parempaa muotoa ja liikkuminen muuttuu pehmeämmäksi ja joustavammaksi. Täytyy vaan ahkerasti opiskella päästämään kädellä ilman ponin venymistä pitkäksi. Muutoin Vallu alkaa nyt olla superhyvä, kun sen vielä saisi kisaradalle siirrettyä!

Töltti on tällä hetkellä selkeästi paras askellaji ja ihmekös tuo kun sitä on treenattu eniten. Ravissa ja laukassa ongelma olen jälleen minä itse, kun en osaa istua selässä mitenkään järkevästi! Pitäisi varmaan treenailla hieman ja keskittyä oikein raviin ja laukkaan ;)


Sadepäivien "kunniaksi" ponskit saivat uudet sadetakit, jotka tosin olivat hieman turhan isoja. Käyttökelpoisia kuitenkin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina