Sivut

7. tammikuuta 2014

Ponituksen puuhat


 Noniin, nyt tulee taas kuulumisia ja kuvia paljon ;)

Lauantaina olin Sannin&Cindyn kanssa maastossa. Käytiin sellainen mukavan mittainen lenkki. Poneilla oli heti alkuun vauhtia vähän enemmänkin, mutta pysyivät käsissä ihan hyvin. Vallukin innolla paahtoi menemään Cindyn rinnalla kun ei vaan millään voinut antaa Cindyn mennä ohi. No, mentiin suhteellisen reipasta vauhtia siis koko matka.
Käytiin pienen pohdiskelun jälkeen Vilossa tekemässä pieni lenkki. Mennessä sinne poneilta hiipui vauhti melkein kokonaan, mutta auta armias kun lähdettiin takaisinpäin... Johan sai sanoa jarruille hyvästit ja toivoa, että poni hidastaa ennen alikulkua. Kokeilin jos olisin saanut Vallun hidastamaan kun pyydän siltä kaasua ja sitten hidastan, mutta joo, ainoa mikä toimi oli kaasu :D Semmosta lentoa kyllä poni lähti että meinasin itse jäädä matkan varrelle. Kyllä Vallu sitten hidasti kun sain itseni kasattua ja kunnolla sanoin sille asiani, vaikka vähän nihkeää oli tuo hidastaminen. Kyllä sitten käynnissä voi kuunnella ja mennä hyvin, mutta ei tietenkään muissa askellajeissa.

Käytiin peruslenkki loppuun ja kyllä loppuun asti riitti vauhtia, mutta mitä enemmän poni vähän väsähti niin sitä paremmin jarrutkin pelasi. Lenkin jälkeen kyllä molemmat ponit oli tyytyväisiä vaikka vähän väsy iskikin päälle ;)


Plussat:
+ Käynnissä Vallu oli hyvä, varsinkin loppumatkasta
+ Ei reagoinut pahemmin alikulkuun, vähän jännitti muttei muuta
 
Miinukset:
- Jarrut vähän heikossa hapessa pätkittäin
- Kaasu toimi liiankin hyvin
- Jäin liikaa kiinni ohjiin
- Oma asentoni


Lenkin tiedot ;) Joo, toi maksiminopeus... Heheheh... En luottais xDDD


Ei kannata kuvata hevosta, jolla valkoinen selkä, vaalean taustan kanssa tai käy näin ja tulee selättömiä hevosia ;D
Sunnuntaina kävin vain vaihtamassa Vallun hokit ja vähän kokeilin kuvailla ponia. Kaikki Vallu- kuvat otettu silloin, kännykällä, joten laatu on vähän huonompi ;) Kameralla ei kyllä saanut yhtään kuvaa ;D








Noni, nyt namit mulle!


Mitä mahdat tehdä siellä puskassa?




Noni Janina, löysin sut jo, koitas tulla pois sieltä puskasta







Kauheen rankkaa hommaa olla kuvattavana ;D

Selma ja Vallu osa I

Selma ja Vallu osa II



Eilen eli maanantaina käytiin Sannin kanssa taluttaen ponien kanssa lenkillä. Sannilla oli matkassa Selma ja Cindy ja mulla sitten Vallu. Kun päästiin metsään niin Cindy sai juoksennella mukana vapaana, kun se pysyy vapaana lähellä vaikka seikkaili omia polkujaan niin tuli pukkilaukkaa aina luokse takaisin.

Vallu vähän kummasteli Cindyä, joka harrasti juoksentelua ympäriinsä, mutta muuten poni vaan käppäili mukana. Vallu on kyllä niin eri maata kuin Selma ja Cindy ;D Siinä missä punainen kaksikko säheltää ja riehuu niin Vallu möllöttää ja laamailee. On ne vaan niin hauska kolmikko ;D Eipä tästä lenkistä mitään erityistä kerrottavaa, käytiin metsässä talsimassa ja lenkki meni hyvin, Cindyn sekoiluja lukuunottamatta :D Sen verran poni kaahaili metässä ja esitti pukkejaan että huhhuh ;D Harmi vain, etten saanut videolle Cindyn metsä sekoiluja :D







Pöntöt ponin pyörykät ;D


Tänään eli tiistaina käytiin Sannin kanssa rauhallinen maastokeikaus. Sanni oli matkassa Cindyllä, käytiin heittämässä tuo peruslenkki mitä tulee yleensä pimeällä mentyä eniten. Alkumatkasta Vallulla oli vauhtia vähän turhan paljon ja ensimmäiset hölkkä- ja laukkapätkät menivät oikeastaan vaan kaahotukseksi kun ei Cindyä vaan saanut päästää ohi. Kaahotus kummasti loppui kun kerran kunnolla "tappelin" Vallun kanssa siitä vauhdista. "Tappelua" en aikaisemmin ole vielyt loppuun asti kun Vallulla tulee sellainen pomppuhyppy- juttu siihen väliin aina niin että siellä on miltei mahdoton pysyä kyydissä, mutta tänään sitten taistelin loppuun asti ja loppulenkin poni menikin todella hyvin!

Töltissä oli edelleen vähän turhaa vauhtia, mutta laukan sain rauhalliseksi ja poni alkoi hakea itse itseään pyöreäksi! Käynnissä poni kuunteli jälleen hyvin oikeastaan koko matkan, mutta se töltti saa ponin kierrokset maastossa nousemaan.. Laukatakkin voi rauhallisesti, mutta ei töltätä... Tätä kehittäessä eteenpäin.

Plussat:
+ Loppulenkistä Vallu rauhoittui ja rentoutui
+ En killunut ohjissa koko aikaa
+ Muistin korjailla istuntaani aina kun lösähdin 
+ Poni haki laukassa ja käynnissä pyöreäksi
+ Vauhti oli suhteellisen hillittyä ja rauhallista
+ Vein kerrankin asian loppuun asti ja kappas kun poni vastasi siihen positiivisesti

Miinukset:
- Alkumatkan hösläys

Lenkin tiedot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina