Sivut

11. elokuuta 2015

Snilleä kasapäin


Kaikki kuvat lauantailta ja c) Sanni

Muistanette *tämän* postauksen ja aikomukseni päästä syksyllä Snillen kanssa maastoon? Nyt ollaan lähdetty hiippailemaan kohti tavoitetta, jotta saatais saavutettua se joskus ;) Snillis on ollut hyvinkin asiallinen ja mitä mukavin ratsastaa näinä kolmena kertana, jotka sillä olen lähipäivinä ratsastanut!


Viime perjantaina nousin ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun Snillen kyytiin Piian opastuksessa. Alkuun molempia vähän jännitti, mutta lähdettiin kahdeksikolle ihmettelemään. Pikkuhiljaa kumpikin rentoutui alun tahimisten jälkeen ja päästiin kokeilemaan, edelleen kahdeksikkoa tehden, miten onnistuu askeleen pidennykset ja lyhennykset. Hyvinhän ne sujui hetken hakemisen jälkeen. Piti vaan itse muistaa istua kevyenä, aavistuksen kevittää istuntaa satulasta ja kantaa kättä totuttua korkeammalla. Käynnin toimiessa moitteetta, lähdettiin pikkuisen kokeilemaan tölttiä ympyrällä. Meno oli erittäin passitahtista alkuun, mutta puhdaskin vaihde löytyi kun siirryttiin tölttäilemään koko kenttää ympäri. Lopussa haettiin myös ravi, joka tuli todella helposti ja näppärästi ulos.

Valluun verrattuna Snille ei ollut kovin paljoa ratsastatettavuudeltaan erilaisempi, tokikin kevyempi ja vastasi herkemmin avuille, mutta noin muuten. Paremmat liikkeet Snillellä on kuin Vallulla jo nyt vaikka ei ole ollenkaan tämän enempää ratsastettu pitkään aikaan. Itse yllätyin Snillen liikkeistä, erityisesti lavan isosta liikkeestä, joka tuntui selkään asti. Varsinkin töltissä tuli sellainen Wow!-effekti kun sain sen puhtaasti liikkumaan. Passitahtinen se oli pääsääntöisesti, mutta sain suhteellisen pitkiäkin pätkiä puhdasta menoa.  Pitää tosiaan vaan itse muistaa istua kevyenä/kevittää vähän ja kantaa kädet, jotta tuki tulee Snillelle oikeasta ´suunnasta´.



Lauantaina menin itsekseni ratsimaan Snillen. Tein samoja harjoituksia kuin perjantainakin. Ensin käynnissä rennoksi, jonka jälkeen tölttiä ja ravia. Snille rentoutui hieman nopeammin tällä kertaa, mikä oli hyvä merkki. Töltti oli jälleen tosi passitahtinen enkä jotenkaan ratsastanut sitä kunnolla. Sain kuitenkin hyviäkin pätkiä, kun muistin kantaa kädet... Ne kun pakkaa valahtamaan alas aina ;) Ravissa S haki paljon laukalle, juurikin kun en muistanut/tajunnut antaa riittävää tukea edestä sille.... Hienosti ponny silti kulki eikä ollut missään mitään ongelmaa.



 Sunnuntaina Snillellä oli kävelypäivä ja käytiin vähän metsässä loikkimassa kaatuneiden puiden yli. Maanantaina kiipustin taas kyytiin ja tehtiin samanmoinen työskentelyhetki kuin aikaisemminkin. Nyt Snille rentoutui jälleen nopeammin ja sen kanssa pystyi paremmin tekemään käynnissä askeleen pidennystä ja lyhennystä. Töltissä se kulki paremmin kuin lauantaina, mutta ei kuitenkaan niin hyvin kuin perjantaina, jolloin mulle oltiin koko aikaa huutamassa mitä pitikään tehdä :P Ravissa S haki taas laukkaa aika paljon, varsinkin kulmissa, koska en tukenut sitä tarpeeksi edestä.
Ihan loppuun kokeilin ottaa laukkaa kumpaankin kierrokseen. Laukka nousi helposti ja laski samaten molempiin suuntiin yhtä helposti. Laukkasin vasempaan kierrokseen ensin yhden pitkän sivun ja oli kyllä "järkytys" se laukka, siis hyvällä tavalla. Oikein tunsi lapojen liikkeet kunnolla! Oikeaan kierrokseen laukattiin pääty ja pitkä sivu. Kurvissa laukkaaminen ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa Snillelle ja sainkin vain nauttia mukavasta kyydistä :)

Alla videota lauantain ja maanantain menosta. Laitoin videot putkeen, mutta ehkä huomaatte kun päivä vaihtuu erivärisestä paidastani ;) 

Todennäköisesti perjantaina jatketaan ratsun hommilla, siihen asti puuhaillaan kaikkea muuta mukavaa! :)









3 kommenttia:

  1. Anonyymi11.8.15

    Mikäs nyt kun yht äkkiä aloit ratsastamaan snillellä noin paljon?:) onko snille ollut koskaan maastossa ratsastajan kanssa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pitänyt kokeilla ratsia sillä uusiks jo kauan, mutten oo vaan saanu aikaseksi. Ja perjantaina oli Piian kans puhe et nyt kun selkään menin ni seuraavana päivänä ratsisin sen ja sitten vaan maanantainakin halusin sen ratsia :) Käytännössä vaan se et sain aikaseks nousta sen kyytiin ja kokeilla miten toimii :D
      On maastoillut ilmeisesti paljonkin! :)

      Poista
  2. Lupaavan oloinen heppa tää Snille, tsemppiä!! =)

    VastaaPoista

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina