Sivut

13. syyskuuta 2012

Maastoilua 12.9.2012

Heips!

Pääsin maastoilemaan Fasun kanssa. Elviiran&Inkun piti tulla mukaan, muttei näkökjään tullutkaan... No joka tapauksessa, Janina haki minut tarhasta normaaliin tapaansa ja talutti tallin seinustalle ja sitoi kiinni. Jasmin talutti Fasun viereeni ja sitoi kiinni seinään. Piia saapui tallille, Janina jutteli jonkin aikaa hänelle ja harjaili minua samalla. Janina lähti hakemaan varusteitani varustehuoneesta ja palasi takaisin kahden satulan kanssa, olin hieman ihmeissäni asiasta, mutta minulle valkeni, että toinen satula on Fasun, kun Jasmin ei sitä itse voinut kantaa. Janina varustoi minut ja auttoi Jassua varustoimaan Fasun. Lopulta pääsimme matkaan. Olisin halunnut mennä lenkin, jossa pääsee paljon laukkaamaan, mutta Janina oli erimieltä ja ohjasi minut lenkille, joka on "rauhallisempi". Eli toisin sanoen kuljetaan metsässä ja vähän tiellä. Kävelimme jonkin aikaa ja lähdimme hölkkäämään. Hidastimme käyntiin ja käännyimme metsäpoluille... Siellä oli todella mutaista ja liukasta, enkä olisi halunnut mennä sinne jalkojani suttaamaan ja luistelemaan. Selvisimme kuitenkin hengissä metsästä ja pian lähdimme hölkkäämään ja laukkailemaan. Takaisin tullessa Jassu pudotti raippansa metsään ja yritti laskeutua Fasun selästä hakemaan sitä... Mutta Fasu oli sitä mieltä ettei raippaa tarvitse hakea ja jatkoi matkaansa, vaikka Jassu oli vain puoliksi Fasun kyydissä... Janina nauroi selässäni tilanteen koomisuutta ja tarjoutui hakemaan raipan. Janina laskeutui selästäni ja käänsi minut ympäri hakeakseen raipan, mutta minähän en takaisin päin halunnut kääntyä, kun oltiin jo melkein tallilla! Janina aikansa minua yritti saada liikkeelle, mutta jumitin paikallani, kunnes annoin periksi ja kävelin(lue: rämmin) Janinan perässä vähän matkaa takaisin päin. Janina poimi raipan vei sen Jassulle ja nousi takaisin kyytiini... Loppu matka sujui kommelluksitta. Tallilla Janina riisui minulta varusteet ja näytti äidilleen(joka antaa minulle aina herkkuja!!) miten osaan kumartaa... Aluksi meinasin, että oli liikaa yleisöä, mutta kyllä sitten loppujen lopuksi kumarsin... Lopulta pääsin tarhaan relaamaan ::DD

Terkuin Vallu

Alla muutamia kuvia lenkin jälkeen, kun pääsin takaisin tarhaan :DD

    
     

Kyllästyin lopulta Janinan kuvaamiseen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina