Sivut

15. toukokuuta 2013

Sirpan valmennus 9.-10.5.2013, Maastoilua 11.5.2013 & Tunnilla 13.5.2013

Lisään kuvat myöhemmin!


Nyt on taas vähän päivittely jäänyt, joten tästä tule piiitkä postaus ;))

Sirpan valmennus 9.-10.5.
 
Torstaina mulla oli Sirpan valmennus. Menin tallille joskus 10 maissa. Pyörin tallin pihalla päämäärättömästi ennen kuin kävin hakemassa Vallun tarhasta. Otin Vallulta ihottumaloimen pois ja puunailin ponin puhtaaksi ja sitten laitoin sille varusteet. Menin kentälle lämmittelemään Vallua ja odottelemaan valkun alkamista. Vallulla oli ollut kaksi päivää vapaata, joten sillä oli virtaa vanttuissa ja sähelsi käynnissä paljon. Sirpa tuli kentälle ja aloitettiin valmennus. 

Aluksi haettiin hepoilta rentoa ja rauhallista käyntiä. Vallulta se ei meinannut aluksi sujua, mutta aikani hidasteltua se alkoi kävelemään rauhallisemmin. Sitten lähdettiin tölttäilemään. Aluksi töltissä Vallu teki omalaatuisia sekasikiö askelia aina välillä, mutta tasoittui sitten lopuksi jo töltiksi. Tunnin jälkeen kävin kävelemässä tiellä ja laitoin Vallun sitten tarhaan. 

Katselin hetken muiden ratsastuksia ja sitten lähdin heittämään päiväheinät hepoille. Heinät heitettyäni katselin hetken muiden tunteja ennen kuin menin syömään. Ruoan jälkeen katselin jälleen muiden tunteja ja lähdin sitten metsästämään Vallua tarhasta Otin Vallun tarhasta ja laitoin sen kuntoon. 

Menin kentälle ja nousin Vallun kyytiin. Aloitimme tekemään keskiympyrää suurentaen ja pienentäen. Vallu ei saanut alkaa häsläämään, ei se kyllä edes olisi jaksanutkaan ;D Sitten aloin tölttäämään ympyrällä samaa harjoitusta edelleen, ympyrää suurentaen ja pienentäen. Alkuun Vallu ei oikeen toiminut, mutta loppua kohden alkoi paranemaan huomattavasti. Sitten Sirpa avasi kentän portin ja painelin portista ulos tielle. Tiellä menin Vallun kanssa tölttiä. Vallu meni ihan ok tölttiä. Ratsastastin takaisin pihaan saamaan palautetta ja sitten kävin kävelemässä Vallun kanssa tiellä. 

Takaisin  tultuani otin Vallulta varusteet pois päältä ja laitoin sille ihottumaloimen. Sitten vein Vallun tarhaan ja tein iltatallin. 

Perjantaina menin tallille 10 aikohin jälleen. Katsoin muiden ratsastuksia, jonka jälkeen hain Vallun ja varustoin sen. Menin sitten kentälle kävelemään ja odottelemaan oman vuoroni alkua. Aloitin samalla harjoituksella kuin torstaina jälkimmäisellä tunnilla eli ympyrän suurentamista ja pienentämistä. Vallu kuunteli hetki paljon paremmin ja töltissäkin sain sen niskan rennoksi. Sirpa avasi portin ja karautin pihan poikki tölttiä tielle. Tiellä otin laukkaa ja siitä lisättyä, kun tulin tallin pihaan Sirpa käski lähteä raville ja ravata pihatien päästä päähän. Takaisin palattuani sain Sirpalta palautetta ja sitten kävin kävelemässä tiellä Vallun kanssa.

Jäähdyteltyäni Vallun loimitin sen ja vein tarhaan, jonka jälkeen kävin syömässä. Syötyäni annoin päiväheinät ja lähdin sitten kotiin.  


Maastoilua 11.5.

Menin tallille puoli 11. Lähdin asiakasmaastolle reittioppaaksi, kun Anu ei tiennyt kahden tunnin lenkkiä tarkaan. Hain Vallun ja laitoin sen kuntoon. Kun kaikki olivat valmiita  lähdettiin kentälle. Äiti piti Vallua sinä aikana kun autoin asiakkaita kyytiin Anun kanssa. Kun kaikki olivat kyydissä, hyppäsin itse Vallun kyytiin ja taakseni sitten järjestäytyi jono ja kiersimme kenttää hetken ja lähdimme sitten maastoon. Huusin aina mitä askellajia mennään ja mihin seuraavaksi käännytään. Lenkki sujui hyvin, tosin häntäpää jonosta meinasi jäädä välillä jälkeen, mutta sitten ooteltiin, että hänpää saa etummaiset kiinni ja jatkettiin matkaa. 

Tallille palattuamme riisuin Vallulta varusteet ja loimitin sen, jonka jälkeen vein sen ulos.


Tunnilla 13.5.

Menin tallille vähän ennen kuutta. Hain Vallun kamat ja itse pollen. Laitoin Vallun kuntoon ja odottelin edellisen tunnin loppuvan. Mentiin kentälle, kun edellinen tunti loppui.

Talutin Vallua pari kierrosta kenttää ympäri ja sitten nousin sen kyytiin. Vallu oli vaihteeksi sähläsählä, enkä saanut sitä rauhoittumaan. Koko tunti meni penkin alle, kun poni ei yhtään kuunnellut vaikka kuinka yritin käännellä ja väännellä sitä. Nooh... Ravipuomit tultiin laukassa.... Hypättiin muutama kerta estettä ja alettiin sitten kävelemään, kun oli niin kuuma. Tehtiin käynnissä väistöjä ja lopeteltiin sitten tunti.

Tunnin jälkeen purin Vallulta varusteet ja loimitin sen sekä vein tarhaan.      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina