Sivut

6. tammikuuta 2013

Kentällä Vallulla 6.1.2013





Tänään olin Vallun liikuttamassa kentällä. Sanni oli kuvaamassa ratsastustani.

Mentiin tallille joskus kahden aikaan. Hain Vallun kamat + itse pollen. Harjailin Sannin kanssa Vallun ja laitoin sitten sille varusteet. Sitten suuntasin kentälle.

Noustessani Vallun selkään ajattelin, että ei tästä tuu mitään, kun Vallu lähti hyörimään ja pyörimään omiaan. Pääsin kuitenkin selkään ihan hyvin. Lähdin tekemään ympyröitä ja kiemuroita heti alkuun. Sitten lähdin tekemään kokoamisia ja pidentelin ja lyhentelin Vallun askelia. Sitten lähdin ottamaan hidasta tölttiä pieniä pätkiä. Ja suureksi yllätyksekseni Vallu meni hidasta tölttiä, eikä yrittänytkään lisätä vauhtia itsekseen. Olin ihan positiivisesti yllättynyt, kun viime aikoina Vallu on vaan kaahottanut menemään töltissä kentällä.










Sitten otin vähän käyntiä jälleen ja seuraavaksi lähdin ravailemaan. Ravailin muutamia ympyröitä ja siirsin Vallun takaisin käyntiin. Lähdin taas tölttäilemään ja nostin muutamat laukat. Vallu oli innoissaan laukkaamisesta ja yrittikin pari kertaa kiihdytellä, mutta hidasti vauhtia, kun pyysin. Laukkojen jälkeen ravailin vielä muutaman kierroksen ja siirsin käyntiin. Kävelin muutaman kierroksen ja tulin selästä alas taluttamaan vielä hetkeksi Vallua.





                          Vallun steppiliike :D




Vein Vallun talliin ja riisuin siltä varusteet. Sitten loimitin sen ja annoin myslit. Sen jälkeen Vallu pääsi tarhaan syömään päiväheiniä.


Alla vielä minikooste tämän päivän ratsastuksesta:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina