Sivut

22. tammikuuta 2013

Piian yksityistunnilla Vallulla 19.1.2013


Peruntuneen valmennuksen vuoksi pääsin Piian yksityistunnille. Saavuttuani tallille hain Vallun kamat ja Vallun.Varustoin Vallun ennätysvauhdissa, kun olimme hieman aikataulusta myöhässä. Menin kentälle ja nousin karvaturrin kyytiin. Aluksi Piia antoi neuvoja ja sitten lähdin pääty-ympyrälle. Tunnin tarkotuksena oli taivutella ja jumppailla hevosta.









Tein paljon työskentelyä pääty-ympyrällä ja paljonpaljon taivutuksia. Työskentelin pääosin käynnissä, mutta otettiin myös töltissä ja ravissa samaa harjoitusta. Töltissä Vallu kulki miten sattui, toisinsanoen kaahasi eikä olisi millään hidastanut. Ravissa sujui jo ihan hyvin, pätkittäin kulki turpa kohti maata eikä taivasta ;))




 

  









Tunnin jälkeen kävelytin Vallua vielä hetken tallin pihatiellä ja vein sen sitten talliin. Otin Vallulta varusteet pois ja laitoin kaksi fleeceloimea sen päälle ja päästin karsinaan vapaaksi. Vein Vallun tavarat pois ja kuvailin Elviiraa, kun hänellä oli yksityistunti heti perääni Arskalla.

Kun Elviiran tunti oli ohi jaoimme hepoille kaurat&päiväheinät. Vaihdoin Vallulle fleeceloimen ja ulkoloimen ja sitten pollukka pääsi tarhaan syömään tyytyväisenä heinänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina