Sivut

26. tammikuuta 2013

Valluilemassa kentällä 26.1.2013






Menin tallille joskus 12 maissa. Hain Vallun kamat ja Vallun. Puunailin Vallua miltei puoli tuntia, mikä ei tosiaankaan ole mun tapaista ;D ja sitten varustoin sen. Lähdin Vallun kanssa kentälle. Nousin Vallun kyytiin ja lähdin pitkin ohjin uralle kävelemään. Tein aluksi paljon ympyröitä ja kiemuroita. Ratsastettuani jonkin aikaa lähdin tekemään käynnissä pohkeenväistöä kumpaankin suuntaan. Sitten lähdin tekemään kolmikaarista kiemurauraa ja päädyissä hidasta tölttiä. Olin ihan seitsemännessä taivaassa, kun Vallu kulki rauhallisessa temmossa tölttiä ja hidasti kun pyysin. Sitten aloin tölttäilemään enemmän ja tein ympyröitä ja kiemuroita ja Vallu kulki edelleen rauhallisesti, välillä tosin yritti kiihdytellä, mutta hidastin sen aina käyntiin kun lähti kiihdyttämään. Otin muutamat laukannostot kumpaankin suuntaan ja lopuksi ravailin ja Vallu meni ravissa pohkeenväistöä! Ihan paras poni! Otin loppukäynnit ja vein Vallun talliin. Vallun mielestä kattoparruissa keikkuva kissa oli ihan järkyttävä ja sitä piti kyttäillä koko ajan. Riisuin Vallulta varusteet ja loimitin sen. Sitten vein Vallun tarhaan ja kuvailin Arskan&Runen leikkiä. Sitten kävin viemässä Vallun kamat pois ja kuvailin heppoja odottaessani kyytiä kotiin. 


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina