Sivut

12. tammikuuta 2013

Maastoilemassa Vallulla 12.1.2013







Olin tänään Elviiran kanssa maastoilemassa. Meidän piti mennä ensin tallille 11, mutta Elviira ei saanutkaan kyytiä ja minä, äiti ja iskä suunnattiin sitten Agrimarkettiin ostamaan Vallulle lisää mysliä.

Päästiin n. 12 tallille ja hain Vallun kamat + itse pollen. Harjailin Vallun ja varustoin sen. Sitten autoin Elviiraa taistelemaan yhden hokin kiinni Arskan kenkään. Menin Vallun kanssa jo edeltä kentälle. Nousin Vallun kyytiin ja lähdin tekemään keskellä kenttää isoa ympyrää. Vallu yritti puskea uralle ja oli muutenkin vähän pöllö, mm. yritti lähteä hölkkäämään tai ei meinannut pysähtyä.

Lähdettiin Elviiran kanssa maastoon. Vallu rauhoittui kummasti kun päästiin pois tallin pihalta. Hölkkäiltiin ja käveltiin paljon. Varmaan rauhallisin maasto mitä hetkeen olen mennyt, käveltiin paljon siis. Viimeisellä laukkapätkällä annoin Elviiran ja Arskan mennä Vallun ohi ja pidin sen vauhdin melko hitaana. Vallupa ei asiasta innostunut ja sitten lensi takapää... Vallu siis pukitti, yhden pukin, josta en edes meinannut pudota, mutta kuitenkin sen verran ison, että sen tunsi. Kun olimme melkein tallin pihatiellä Arska astui ojaan ja loikkasi sieltä ylös, jota Vallu sitten säikähti ja syöksyi tien toiselle puolelle.... Onneksi ei tullut autoja juuri silloin... Sain Vallun kuitenkin hidastamaan pian ja se jatkoi rentona kävelyä tallille päin.




Tallilla laskeuduin huurteisen ratsuni selästä alas ja talutin talliin. Riisuin Vallulta varusteet ja loimitin sen. Sitten Vallu pääsi syömään tarhaan...






    Oli ihan pakko laittaa loppuun kuva vielä Arskasta kun sillä oli oma kivaa tarhassa :DD


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina