Sivut

3. helmikuuta 2013

TET- viikkoni 28.1.-1.2.2013






Maanantai 28.1.

Menin tallille 8 aikaa tekemään aamutallia. Piia oli jo jakamassa heiniä, joten menin tekemään kaurat. Jaoin Piian kanssa kaurat, jonka jälkeen vein vettä Eikalle & Mustikalle. Tein normaalit tallihommat(karsinan putsaukset ymm.) ja aloin pestä varusteita. Olin pessyt muutamat varusteet kun Piia tuli sanomaan, että voisin tulla katsomaan kun juoksutaa Heklaa. Katsoin sen sitten ja otin muutamat kuvat, jonka jälkeen Piia haki Eikan ja varustoi sen. Menin katsomaan kun Piia ratsasti Eikalla ja otin siitäkin muutaman kuvan. 




Sitten Piia lähti Eikan kanssa tielle ja käski minun hakea ratsastuskamppeeni ja laittaa Lellu kuntoon. Hain kypärän ja hanskat ylhäältä ja laitoin sitten Lellun kuntoon. Kun Piia tuli ratsastamasta, hän hoiti Eikan ja sitten menin kentälle Lellulla. Nousin selkään ja lähdin tekemään paljon ympyröitä ja kiemuroita. Lellu tuntui hassun pieneltä. Ratsastettuani Lellun vein sen talliin, riisuin varusteet ja loimitin sen. Sitten heitin päiväheinät, pesin Vallun varusteet, tein iltakaurat valmiiksi ja Fammu haki kotiin. 

Tiistai 29.1.







Menin tallille vasta klo 14 aikaan ja heitin päiväheinät hepoille. Sen jälkeen siivoilin karsinat ja tein muut tallihommat. Raahasin myös neljä rehusäkkiä Piian autosta talliin. Sitten odottelin hetken ja Piia tuli talliin. Lähdin hakemaan tunneille tulevia hevosia tarhasta. Autoin tuntilaisia laittamaan heppansa kuntoon ja katsoin, että hepat olivat ajoissa valmiita. Viimeisen tunnin aikana annoin hepoille heinät ja kaurat. Sitten autoin loimittamaan hepat ja lähdin kotiin.


Keskiviikko 30.1.






Sataa vettä, vettä, kuravettä...... Menin  aamulla 8 aikaan tekemään aamutallia. Yksin ei kuitenkaan tarvinnut sitä tehdä vaan Hanna tuli myös. Ruokittiin hepat ja Hanna alkoi siivoomaan karsinoita ja minä siivoilemaan loimihuonetta. Sitten pidettiin ruokatauko, jonka jälkeen hain Lellun ja ratsastin sillä. Hanna ratsasti samaan aikaan Heklalla. Mulla ja Lellulla ei oikeen mennyt putkeen... En saanut sitä kulkemaan niin hyvin kuin maanantaina, mutta aina ei voi onnistua. Lellun hoidin äkkiä pois ja sitten hain Vallun. Lähdettiin maastoon minä Vallulla ja Hanna Eikalla. Mentiin Harvaperkkoon. Käytiin vauhdikas lenkki, joka sisälsi paljon laukkaa. Lenkin jälkeen hoidin Vallun pois ja Hanna lähti heittämään heiniä ja minä jäin katsomaan kengitystä. Kengityksien jälkeen siivoilin käytävän ja lähdin kotiin litimärkänä. 


Torstai 31.1.









Satoi vettä jälleen. Menin 8 aikaan tekemään aamutallin. Sain tehdä aamutallin yksin. Aamutallin jälkeen tein tallihommat ja sitten kuvasin kun Piia ratsasti Heklalla ja Eikalla tiellä. Sen jälkeen Piia lähti käymään kaupungilla ja minä ratsastin Lellun ja Blondin. Lellu meni ihan kivasti, tosin ei niin hyvin kuin maanantaina, mutta paremmin kuin keskiviikkona. Hoidettuani Lellun pois ratsastin Blondilla. Blondi oli tosi kiva, tein sillä pohkeenväistöjä ja ties mitä kiemuroita. Blondin ratstastettuani heitin päiväheinät ja lähdin kotiin. 


Perjantai 1.2.
















 Perjantaina paistoi aurinko ja menin jälleen 8 aikaan tekemään aamutallia. Aamutallin jälkeen tein tallihommat ja Piia piti minulle yksityistunnin Vallulla. Sitten hän ratsasti Eikalla ja Heklalla. Hoidin Piialle pollet kuntoon. Sitten Piia kävi juoksuttamassa Runea ja heidän tultuaan takaisin talliin sain nousta Runen selkään makaamaan.  Sitten Piia ratsasti vielä Lellulla ja minä heitin päiväheinät ja kävin pussailemassa Vallua ja lähdin kotiin. 




Sellainen oli mun TET-viikkoni. Tein tällasen pienen tiivistelmän, kun en joka päivältä erikseen jaksanut tehdä kotiin tullessani. :))




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina