Sivut

10. heinäkuuta 2013

Muutaman päivän kuulumisia

Pariin päivään en ole kirjoitellut mitään tänne, kun iltaisin on ihan rättipoikkiväsynyt. Nyt kuitenkin tässä ruokalepoa viettäessäni rustailen kuulumisia tänne.

Sunnuntaina ratsastin Vallun kentällä. Tein aluksi kiemuroita ja kaamuroita, jonka jälkeen tölttäilin ympyröitä ja lisäilin pitkille sivuille. Otin laukka - lisätty töltti siirtymisiä, jotka sujuivat melko hyvin. Vallu oli alkuun aika tahmea, jonka jälkeen siitä tuli ylireipas sählä.. Sain kuitenkin Vallulta hyviäkin pätkiä ja lopuksi rauhoittui hyvin.

Maanantaina olin leiriläisten kanssa maastossa kärkihevosena. Vallu oli reippaalla tuulella. Maaston vauhti ei oikein sopinut Vallun tahtiin ja jouduinkin hirmu paljon hidastamaan ja kokoamaan Vallua etenkin töltissä. Lenkin jälkeen kädet ja jalat oli ihan jumijumissa, mutta fiilis oli hyvä ja ponikin tyytyväinen.

Tänään Vallulla oli hieronta. Jumeja ei löytynyt, hiukan kireyttä muutamasta kohtaa. Ponikin nautti päästessään hierottavaksi ;))

Tänään tuli myös testattua maastossa Baldurin uutta heppasta Ferilliä eli Ferraria. Ferrari oli todella mukava. Töltti oli ihanan tasaista, mutta ei muissakaan askellajeissa ollut kyllä valittamista ;)

Viimeisen kuvan ©Elviira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina