Sivut

7. joulukuuta 2013

Viikolla touhuttuja


TORSTAI 5.12


Tänään päästin koulusta jo yhden aikaan, joten suuntasin kulkuni tallille Vallua moikkaamaan ennen tuntia Baldurilla. Nappasin Vallun tarhasta ja harjasin sen vähän edustavampaan kuntoon ja menin kuvaamaan ponia tulevaan talvitarhaan. 
 

Selma


Vallun mielipide kuvaamisesta ;D




Kuvailin Sannia ja Selmaa ;)

Fála
Illalla mulla ja äitillä oli tunti Baldurilla. Mä menin Fálalla. Alkutunnista mulla ja Faukkella meni hyvin, sain sen hyvin kuulolle ja pehmeäksi. Alkuun töltit ei meinannut sujua, kun roikuin ohjissa liikaa, mutta kyllä sain sitten muutamia hyviäkin tölttipätkiä. Ravin sain myös ihan kivasti tulemaan, vaikka Faukkella oli vähän turhan paljon vauhtia välillä :D Mun mielestä tunti meni hyvin, tykkään ratsastaa Faukkella, koska se ei anna paljoa mitään ilmaiseksi, mutta toimii heti kun ratsastaja tekee oikein :)) 



PERJANTAI 6.12

Äiti tuli tsekkaamaan, kun pyöritin Vallua pellolla. Tein ihan perus kahdeksikkoa ensin käynnissä välillä väistätellen. Vallu toimi ihan hyvin, alkuun kyllä vähän sähläsi, mutta sain sen sitten vähän ajan päästä rauhoittumaan. Sitten lähdin menemään tölttiä samaisella kahdeksikolla. Vallu meni hyvin, tosin välillä se yritti kaasutella ylimääräisiä. Sitten mun kahdeksikko ihan huomaamatta vahtui isoksi ympyräksi, jota menin töltissä kumpaankin suuntaan. Otin parit laukat ja hiukan ravia :) Poni oli kyllä hieno ;) Käytiin Sannin kanssa kävelemässä loppukäynnit maastossa ja sitten rakennettiin ponien talvitarha kuntoon ja ponit pääsi illaksi sinne sekoilemaan. Vallukin teki omia moovejaan :DD Ensin vetää Selman kanssa kunnon pierupukkilaukkaa ja sitten jää paikoilleen pomppimaan ja huitomaan jaloillaan joka ilman suuntaan :D













Ponit uudessa tarhassa ;)



LAUANTAI 7.12.

Sanni oli meillä yötä, joten käytiin aamulla tekemässä aamutalli ja tultiin sitten myöhemmin liikuttamaan poneja. Kun tultiin takaisin tallille, käytiin metsäsätämässä otukset tarhasta ja lähdettiin Cindyn ja Vallun kanssa lenkille. Cindy pääsi kärryjen eteen ja Vallu käsihevoseksi. Kierrettiin peruslenkki. Vallu oli ihan happyhappy, kun pääsi lenkkeilemään sillä tavalla ja laukassa esitteli jotain omia moovejaan kauniisti loikkien :D


Cindy ;)



Cindy





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina