Sivut

12. huhtikuuta 2013

Maastoilemassa 10.4.2013

Menin tallille kuuden aikoihin. Hain Vallun tavarat & itse pollen, joka täydessä unessa torkkui tarhassa alahuuli maata viistäen. Vein Vallun ulos tallin seinustalle ja sitaisin kiinni. Harja käteen ja jynssäämään! Harjailin Vallua varmaan vartin, mutta näytti silti sadusta tempaistulta peikolta. Laitoin Vallulle varusteet ja otin Vallun irti seinästä. Odottelin, että Heidi pääsee Hélan kyytiin ja sitten nousin itse Vallun selkään ja suunnattiin nokka(=turpa) kohti maastolenkkiä.

Maastolenkki sujui hyvin. Vallukin kulkisi maastossa paremmin, jos ratsastaja keskittyisi ratsastamiseen eikä vain maisemien katseluun tai ponin söpösti heiluvaan harjaan. Vallulla oli jonkin verran energiaa, joka näkyi laukannostoissa pikku spurttina. Loppumatkasta sain Vallun kulkemaan oikein hienosti ja hyvin, kun aloin oikeasti ratsastamaan sitä.

Takaisin tallille tullessamme jouduimme odottelemaan, kun tunti oli juuri loppunut ja hepat oli tallissa. Vaihdoin Vallulle sitten suitset riimuun ja annoin narun äitille ja otin satulankin pois & vein ne talliin. Tulin takaisin loimen kanssa ja loimitin otukseni, jonka jälkeen vähän venyteltiin ja sitten poni pääsi tarhailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina