Sivut

29. huhtikuuta 2013

Agilityä kokeilemassa 28.4.2013


Menin tallille yhden aikoihin. Hain Vallun tavarat ja Vallun.Vallua hakiessani poni oli päättänyt mennä makuulle ja äiti sitten otti pari kuvaa kun olin Vallun vieressä maassa. Vein Vallun tallin seinustalle ja harjasin sen. Äiti otti Vallun ja mä menin rakentamaan neljän esteen agilityrataa kentälle. Esteiksi laitoin hyppyesteen, maton, pujottelun ja puomeja.









Aloitin Vallun kanssa tutustumalla kaikkiin esteisiin. Kiertelin kaikki esteet läpi suorittamatta niitä. Mattoa Vallu hetken katseli pidempään, mutta muut esteet eivät Vallua hätkähdyttäneet. Sitten aloitin pujottelusta. Menin sen pari kertaa päästä päähän ja palkitsin sen. Pujottelun jälkeen koitin puomia, jota piti väistää sivulle, mutta Vallu ei oikein hoksannut sitä ja lopetin kun väisti hieman. Seuraavaksi tein Vallulla peruutusta kahden puomin välissä. Vallu peruutti tosi hyvin löysällä narulla. Peruuttelujen jälkeen menimme tekemään lähempää tuttavuutta maton kanssa. Aluksi Vallu ei meinannut laittaa jalkojaan siihen, mutta hitaasti pikku hiljaa se alkoi mielellään kävellä matolle. Matolle meno ilman ongelmia oli se mistä olin ehdottoman ylpeä Vallusta, kun ajattelin, että poni ei uskaltaisi tulla lähellekkään sitä. Lopuksi vielä menin hyppyesteen pari kertaa. Sitten lähdin tekemään ratana pujottelu - hyppy - peruutus - matto ja päinvastoin. Vallu oli ihan innoissaan, mutta lopulta taisi taluttaja kyllästyä yksinkertaiseen rataan. Lopettelin Vallun kanssa sitten hyvään fiilikseen ja tein hieman väistätyksiä ja kumarrusta.


"Kato Vallu, tätä voi heiluttaa näin"

Pujottelua

Väistääkö?


Rapsutustuokio

"Ai, tähänkö pitää jalat pistää?"

"Näin?"

Ja lopulta läpi vaan!

Lopetettuani agilityjutut äiti otti Vallun ja mä siivoilin tavarat pois kentältä. Sitten vein Vallun tallin seinustalle ja laitoin sille ötökkäloimen ja vein tarhaan päiväheinille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina