Sivut

1. huhtikuuta 2013

Sannin kanssa poneja kiusaamassa & Vallulla maastoilua 1.4.2013


 Menin 11 aikaan Sannin luo. Sanni ja Mari olivat tarhassa Selmaa harjaamassa, joten liityin heidän seuraansa. He varustoivat Selman ja sitten suunnattiin pellolle, jossa Sanni ja Mari ratsastivat Selman. Kun kumpikin oli ratsastanut Selmalla Mari lähti sen kanssa kävelemään loppukäyntejä ja minä&Sanni lähdettiin valjastamaan Cindyä. Valjastettiin Cindy tarhassa ja tuotiin se pois sieltä vasta, kun kärryt oli aika laittaa perään. Sanni laittoi kärryt Cindylle, jonka jälkeen suuntasimme Soukaisille päin. Alussa Cindyllä tuntui olevan virtaa, mutta takaisin tullessa lisälenkin kautta tallille palaessamme oli otus jo vähän väsynyt. Muutamia pukkeja saatiin, kun Cindyä alkoi ketuttaa, muttei mitään vakavampaa. Kun ajolenkiltä palasimme hoidettiin Cindy pois ja autoin Sannia antamaan heinät Selmalle&Cindylle, jonka jälkeen lähdin kotiin.





 Sitten Baldurille Vallua kiusimaan. Olin tallilla vähän jälkeen neljän. Hain Vallun kamat & otuksen. Harjailin ja laitoin Vallun kuntoon. Talutin Vallun kentälle, josta nousin sitten kyytiin, että päästäis Marian kanssa maastoilemaan. Maria oli mukana Sokalla.


Maastolenkki sujui rauhallisesti, laukkapätkillä pientä säätöä Sokan osalta, mutta ei mitään suurta. Vallu oli todella hyvän tuntuinen, viitsi kuunnella apujani eikä vain yrittänyt hölkkäämään. Takaisin tullessa kierrettiin pieni lisälenkki käynnissä.

Tallille palattuamme vastassa oli paparazzi [äiti], joka räpsi parit kuvat. Vein Vallun tallin seinustalle kiinni ja otin varusteet pois. Harjailin vähän irtokarvoja pois Vallusta ja loimitin sen. Sitten vein Vallun tarhailemaan ja varusteet pois. 



*Hali*

*Hups, ratsastaja meinas pudota, kun poni liikutti päätään*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina