Sivut

11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 11: Vallun kesäihottuma

 LUUKKU 11

 Tässä luukussa pääsette tutustumaan kesäihottumaan ja Vallun hoitoon kesäihottumaisena.



Kesäihottuma on sairaus, joka ei lähde koskaan pois hevoselta ja pahimmillaan voi olla todella kivulias, silti voi saada hevosen täysin oireettomaksi oikeanlaisella hoidolla. Kesäihottuman aiheuttaa polttiaset. Auringon valo ja ruoho voivat pahentaa oireita joillain hevosilla. Vallulla on lievä kesäihottuma, jonka saa kesällä lähes oireettomaksi loimittamalla, pesemällä, rasvaamalla jne.. Kesäihottuman oireita on yleisimmin kutina harjamarrossa, hännäntyvessä, selässä, sään alueella, vastassa ja päässä. Kutiava hevonen tietysti hankaa itseään jatkuvasti tai aina kun siihen pystyy, jos kutinaa ei huomata ajoissa voi hevonen hangata itsensä ihan vereslihalle asti.


Vallun kesäihottuma oireilee lähinnä turvan alueelle tulevilla karvattomilla laikuilla sekä ruvilla, rupia tulee myös mahan alle, mikäli en tarpeeksi usein pese.  Sen harjamarto saattaa myös välillä kutista tai paksuuntua hieman, mutta se menee ohi pesulla. Vallulle olen kokeillut Probin tuotteita ja tänä kesänä kokeilin myös Solhedsin- tuotteita, joita aion jatkossa käyttää. Probin tuotteeet eivät tuntuneet vaikuttavan kunnolla, mutta Solhedsin vaikutukset huomasi heti.

Turvassa nähtävissä karvatonta aluetta ja ruven poikasia
Vallua hoidetaan loimittamalla ihottumaloimella ja -hupulla. Ne sillä on päällä 24/7, paitsi ratsastaessa ja kisoissa, satunnaisesti saattaa olla että Vallu on päivän ilmankin loimea. Loimituksen lisäksi Vallua hoidetaan pesemällä se aina tarvittaessa Solhedsin shampoolla ja öljyämällä Solhedsin tehoseerumilla tai pikiöljyllä. Rasvaan myös nuo kohdat, joissa rupia tai karvat lähtenyt, rasvana käytän Hästsalvaa tai HorsePowerin tervarasvaa, tosin mielestäni Hästsalva on parempaa. Noilla Vallu on pysynyt ihan hyvänä nämä kolme kesää mitä se on minulla ollut. Ihottumaloimia Vallulla on neljä kappaletta ja niitä vaihdellaan aina likaisuuden mukaan. Etutukan pidän Vallulla kesäisin letillä, jotta se pysyisi siistinä eikä hiipisi Vallun silmille hupussa. Ihottumaloimet olen valinnut niiden ominaisuuksien mukaan eli mahdollisimman kevyttä materiaalia, vaalea väri ja hiertämättömyys.

Ihottumaloimi ei saa hiertää vauhdikkaammassakaan menossa!

Kaikki aina kysyy, että miten Vallulla voi olla noin pitkä harja, vaikka ihottumainen onkin ja mun on aina vaan pakko vastata että en tiedä :D Sillä vaan pysyy harja ja häntä matkassa kesäisin, otsaharja ohenee ja lyhenee kesällä, mutta talven aikana kasvaa kyllä takaisin. 

Vallu ei syö mitään "kesäihottuma"-väkirehua, mutta biotiini ja pellavarouhe osana ruokintaa auttavat varmasti omalta osaltaan kesäihottuman hoidossa. Kesät Vallu on normaalisti laitumella ja ulkoilee siinä missä muutkin eli sen oireet eivät siitä pahene.

Ihottuman kanssa voi ottaa rennosti, kunhan oireet pysyvät kurissa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina