Sivut

12. joulukuuta 2014

Joulukalenterin luukku 12: Kisarutiinini



LUUKKU 12

 Mitä kuuluu minun kisarutiineihini? 


Mulla ei ole mitään huisin erikoisia tai suuria kisarutiineja, mutta jotain silti havaittavissa ;)
Kisoja edeltävänä päivänä pakkaan tavarat. Mulla on valmiiksi muutamassa säkissä ns. kisatavarat, joihin sitten lisään harjat, suitset, satulan, kypärän, suojat yms.. tarvittavat tavarat. Yhteen säkkiin siis peruskamat, toiseen loimet ja kolmanteen heinät + heinäverkon täyttö. Satula matkustaa sellaisenaan autossa.


Vallulla en tee mitään ihmeellistä ennen kisoja, jotain teen, sillä vapaa päivän jälkeen on turha uneksia hyvästä ja rauhallisesta kisasuorituksesta... Yleensä ratsastan sen kentällä läpi, joskus kuitenkin suuntaan maastoon tai vaan juoksutan. Riippuu vähän millä fiiliksillä ollaan lähipäivät menty.

Vuoroa oottelemassa

Kisapäivän aamuna herään, puen vaatteet, syön, teen mahd. eväät jne.. perusjutut. Yleensä haetaan traikku tässä vaiheessa lainaan tästä läheltä, mutta joskus muualta lainatessa pyritään hakemaan edellisenä iltana. Sitten tallille ja kamojen pakkaus autoon ja varmistelu että kaikki kamat ovat mukana.


Ponin puunaus ennen matkaa

 Kun kamat on kasassa ja mukana, otan Vallun käytävälle ja harjaan sen pikaisesti + harjaan mahdolliset savet pois jaloista. Sitten vaan talvella/syksyllä/keväällä loimitan sen kuljetukseeen ja kesällä sitten ilman takkia. Aina Vallulla on kuitenkin kuljetussuojat jalassa kun se astuu traikkuun, vaikka vaan tehtäis traikkutreeniä.


 Kisapaikalle saavutaan yleensä n. tunti ennen omaa luokkaani ja puretaan poni traikusta, käydään ilmottautumassa ja hoitamassa muut tärkeät asiat. Usein meillä on karsina varattuna, joten ponny viedään sinne. Tässä välissä katson kisoja tai jotain jos ehdin, mutta aika pian yleensä alan laittamaan Vallua kuntoon lämppää varten.


 Lämmittelyn teen yleensä aika pitkänä, varmaan n.30min riippuen siitä miltä Vallu tuntuu. Jos se on alusta asti tosi hyvä, niin lyhyempikin riittää, jos taas Vallu on alkuun vähän huonompi niin otan pidemmän lämpän, jotta saan sen kuulolle kuunnolla. Otan paljon käyntiä ja ratsastan sen siinä kunnolla läpi, sitten muita askellajeja jos ehdin ja pystyn. Ravia harvemmin otan, koska se on sen verran vahva askellaji etten halua pilata suorituksen alussa tulevaa tölttiä sillä. Omaa vuoroani menen odottamaan n. 2 ratsukkoa ennen omaa vuoroa.








 Kisasuorituksen jälkeen jään kuuntelemaan pisteeni, jonka jälkeen kävelen loppukäynnit ja laitan Vallun pois. Sitten jos satuin sijoittumaan niin palkintojen jakoon tai jos en niin lastataan ponny ja hipsitään takaisin kotiinpäin. Tallilla laitan Vallun "tallikuntoon" eli hoidan jalat, loimitan ja vien sinne minne pitää eli ulos/karsinaan ja puran kisakassini tavarat oikeille paikoilleen,mahd. loimet kuivumaan yms..



 Kisojen jälkeisenä päivänä käyn palauttelulenkillä maastossa, jotta lihakset eivät mene jumiin ja muutenkin vähän hölläilemässä ;) Sitten aloitetaankin sen jälkeen taas treenit ja uusiin kisoihin! :D




 Onko teillä lukijat millaisia kisarutiineja jos käytte kisoissa? :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi12.12.14

    Onko sulla joku suosikki kisapaikka?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Ei mulla varsinaista suosikkipaikkaa ole, mutta esim. Ypäjällä on tosi kiva kisata, kun kaikki paikat on lähekkäin ja lämmittelypaikkaa tarpeeksi. Toinen mistä tykkään on Kuuma, mutta siellä lämmittelytilaa ei aina ole tarpeeksi :)

      Hyvässä kisapaikassa arvostan sitä, ettö kaikki olisivat lähekkäin ettei jonnekkin tarvitse kulkea hirveän pitkää matkaa, hyvää lämmittelyaluetta, koska liian pienessä/huono pohjaisella lämmittelyalueella on todella huono lämpätä, asiallisia kisavastaavia, hyvää pohjaa baanalla jne.. :) Vaikka sitä et kysynytkään :D

      Poista

Hei! :) Kiva kun olet eksynyt lukemaan blogiani! :) Toivoisin, että jätät kavion jälkesi kommenttiboxiin! :)) Parannus ehdotuksia & risuja ja ruusuja saa laittaa kunhan pysytään asiallisina ;) Myös postaus ehdotuksia saa heitellä aina tekstien loppuun :)) Antoisia lukuhetkiä! :)

Tv. Janina